keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kevättä mielessä


Hurja kuinka nopeasti aika on mennyt, mun slowlaiffi :D on ollut aika kiireistä viime viikkoina. Voimia on antanut 5 päivän reissu Roomaan. Siellä oli jo kevät pitkällä, päivät sellaisia meidän toukokuun alkupuolen päiviä.

Niistä minun eBay hankinnoista, se Vintage tufting tool tuli ihan muutamassa päivässä perille. Kokeilin sitä pikaisesti, mutta kun en saanut kangasta viritettyä tarpeeksi tiukalle niin jälki oli vähän mitä sattuu.

Värjärikillan vuosikokouksessa tehtiin ompelemalla ryijykokeiluja. Se oli mukavaa touhua ja jos ei tee isoja kokonaisuuksia, niin sellaisia 20 x 20 cm palasia on helppo pyöritellä käsissä.
Matkan aikana posti oli tuonut paketin Hyötykasviyhdistykseltä ja nyt olen saanut viljelykset alkuun. Saa nähdä miten minun istutukseni onnistuivat.

Purkit on nyt tuossa olohuoneen ikkunan alla talon valoisimmassa paikassa. Toukokuussa, toivon mukaan nuo hanget ovat jo sulaneet ja pääsen muokkaamaan mansikkamaata uuteen uskoon.

Tarkoitus on laitaa sinne värjäyskasveja, mm. värimorsinkoa, safloria ja kermesmarjaa. Osaan kasvimaata laitan varmaan ihan vaan kukkia ja kesäheiniä, salaattia ja sipuleita. Varmaan jätän myös muutaman mansikantaimen jos niistä tulisi vielä jokunen marja.

Toukokuun alussa on tarkoitus värjätä pihalla kaverien kanssa, saa nähdä onko meillä vielä silloinkin lunta.