lauantai 19. joulukuuta 2009

Pakkanen paukkuu ja maisema on kuin satukirjasta



Nyt on aika rauhoittua ja viettää hetki ihan muualla kuin työn parissa. Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille. Tämä vuosi on ollut kokemuksia ja haasteita täynnä ja kivaa on ollut.

Arkihuolesi kaikki heitä, mieles' nuorena nousta suo!

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Marraskuu, melkein joulu




Kirjoittaessani viimeksi, kaipailin valoa ja sain kuin sainkin valot joulurisuun. Seuraava ilon aihe oli pienimuotoinen talvi lumisateineen ja pakkasineen. Lumisateen mukana tuli myös yllättävä lahja, näin ensimmäisen kerran luonnossa pöllön. Koitimme tunnistaa mikä se oli lajiaan ja päädyimme Viirupöllöön, se on muuten uskomattoman kaunis ja hurjan ison oloinen lentäessään.

Marraskuu on ollut työn täyteinen ja aika on mennyt tosi nopeasti, nyt ollaan jo viettämässä marraskuun viimeistä viikonvaihdetta. Käsitöille on jäänyt hyvin vähän aikaa ja enimmäkseen olen harrastanut, taas jälleen kerran, materiaalien hamstrausta.

Tänään sain kuitenkin inspiraation ja koristelin metallilankatähdet. Taidan ripustaa ne tuonne pihalle, kitukasvuiseen vaahteraan, kynttilälyhdyn kaveriksi.

Tämän viikonvaihteen lehdessä, olisiko ollut Hesarissa, oli kuva tuftaus -tekniikalla tehdystä ryijystä. Aiheena oli katumaisema, bussipysäkki ja dna:n mainos. Jotenkin minua viehättää ajatus arjen kuvien tuomisesta ryijytekniikalla tähän päivään.

Tuftaaminen voi olla muutenkin minulle sopiva tapa käyttää näitä kasveilla värjättyjä lankoja. Ideat ja mielikuvat menevät niin vikkelään minun päässäni että en ainakaan tässä vaiheessa aloita ryijyn tekemistä perinteisellä tekniikalla.

Ei muuta kuin googlaamaan mistä niitä välineitä löytyy…

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Tarvitsen valoa yöhön







Ajattelin että olen tänä vuonna ajoissa. Tämän talven joulurisu on siis valmistunut ja se on ankkuroitu keittiön ikkunan alle, toivottavasti se pysyy paikoillaan syksyn myrskyissä. Piti laittaa siihen valotkin paikoilleen, mutta myyrän pirkuleet olivat syöneet viime talvena johdosta palan sieltä ja toisen täältä. Täytyy ostaa uusi valosarja ja verhota johto jollain myyräsuojalla.

Tein myös kranssin pajusta ja kanervista, ihan oman mallin mukaan. Kanervat taipuvat hyvin, niistä tuli tosi napakka kranssi. Saa nähdä miten kauan se pysyy kauniina niin ettei se karista kaikkia vihreitä osiaan. Pajukaranssi on vielä vaiheessa, en osaa päättää miten sen kanssa edetä. Huopaa vai helmiä?

torstai 1. lokakuuta 2009

Ihana pakkasaamu joka on pakko saada jakaa muiden kanssa






Mun pitäisi tehdä jotain ihan muuta, siis oikeasti töitä, mutta puut oli vähissä ja piti saada niitä tänne tupaan lämpöiseen että saan illalla lämmitettyä. Pihalla olikin niin kaunista etten malttanut tulla heti takaisin vaan jäin tallentamaan tätä syksyn kuuraista maisemaa. Ah ihana syksy, mun lempi vuodenaika.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Piha vastaan konemaailma



Päivät lyhenevät uhkaavasti ja pimeä on yllättänyt minut jo useamman kuin yhden kerran, kun olen häärännyt pihalla. Urakoin istuttamalla muutaman pensaan ja maanpeittokasveja vanhan puun juurakkoon.


Tosi fiksua, oli meinaan aikamoinen urakka kaivaa maata ja katkoa noita vanhoja puun juuria. Näin muutaman viikon jälkeen tuntuu että pensaiden juuret ovat löytäneet reittinsä ja siinnä ne nyt jurottavat tyytyväisenä paikoillaan.


Haaveilin jo jossain kohtaa siitä että olisi sellainen Bobcat millä voisi kaivella kuoppia milloin mihinkin päähän tonttia.

Olen istunut syksyn myötä aina vaan pidempiä päiviä koneen ääressä, joten tuo pihalla kaivaminen ja kasvien istuttaminen on ollut mukavaa vaihtelua. Ei muutu takapuoli kuutioksi, ainakin toivon niin.

Nyt kannattaa suunnitella reissua Jyväskylään. Käsityön museoon on tulossa Vuorelma 100 arjessa ja juhlassa näyttely. Suosittelen lämpimästi.

Sinne on tulossa vaikka mitä, kansallispuvuista ryijyihin ja kuultokudoksiin. Monet näytteille tulevista tuotteista tuovat mieleen muistoja lapsuudesta ja sen ajan sisustuksesta.

maanantai 17. elokuuta 2009

Tuleeko se syksy jo nyt?



Kylläpäs on vierähtänyt aikaa siitä kun viimeksi olen kirjoitellut kuulumisia. Puutarhalla oli hunajaviikot heinä–elokuun vaihteessa ja lauantaina 8.8. Villakas-pajalla oli mahdollisuus tehdä ihan itse huopakoruja ja -mangneetteja.


Päivän aikana syntyi useampi hieno huopatyö. Kiitokset vaan kaikille osallistujille, olitte taitavia ja oli mukava askarrella yhdessä.
Lomakin meni niin nopsaan että oikein ihmetyttää että minne ne päivät katosivat. Kesä taisi mennä lomapäivien myötä. Tänään on satanut ja tuulee niin että välillä tuntuu että katto lähtee irti. Tuntuu tosi syksyiseltä.

Ehkä se on tuo keli joka innoitti, kun sain viimeinkin valmiiksi tuon rahin. Nyt voin nostaa jalat tyynylle ja nauttia takkatulen lämmöstä.


Tyyny on täytetty vanhoilla täkeillä, joita kaikki tutut ovat ystävällisesti tuoneet minulle. Oli aika urakka saada tyyny täytetyksi. Kerroksia saisi olla ehkä vielä enemmänkin mutta toisaalta tyyny on nyt mukavan pehmoinen.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Alla omenapuun




Villakas-pajan PUNAISTA & VIHREÄÄ värjäyspäivä pidettiin Tuomiojan tarhan pihamaalla kauniin omenapuun katveessa. Tulipesät ja kattilat olivat jo rivissä odottamassa kun Linda, Pirkko ja Leena tulivat reippaina heti aamusta paikalle.

Värjättävänä oli 7-veljestä lankojen, harmaata, luonnonvalkoista ja ihan vitivalkoistakin löytyi, Leenalla oli Virtain Villan ihan oikeaa 100 % lampaan villaa, harmana lankana. Puretteina käytettiin alunaa ja viinikiveä ja puretus tehtiin lankojen värjäyksen yhteydessä.

Päätettiin että laitetaan toiseen kattilaan lupiineja ja toiseen krappia. Krappi oli jauhemaisessa muodossa joten sitä ei liotettu etukäteen. Minulla oli mukana valoverhoista ommeltu pussi jota käytän värjäyskasveille, mutta tietysti se unohtui ja saimme tehdä vähän enemmän hommia kun siivilöimme hienojakoista krappia keittämisen jälkeen pois padasta.

Krappiliemestä tuli kuitenkin loistavasti väriä ja saimme kauniita oranssinpunaisia lankoja, harmaista langoista tuli kauniin punaisenruskeita, ketun värisiä.

Lupiinikattilan kasvimassaa keitettiin oikein kunnolla, kasveja oli yli 4 kiloa ja silti näytti ensin ettei liemestä tule oikein minkään väristä. Saatiin me siitäkin irti keltaisen vihreä väriä joka näytti valkoisessa langassa melkein neonvihreältä. Osa langoista jälkipuretettiin kuparisulfaatilla. Puretteen määrä olisi saanut olla vaan runsaampi koska värieroa ei ollut juuri nimeksikään.

Karppipataan lisäsimme vielä pienen määrän kokenillia jälkivärjäyksen yhteydessä ja taas saatiin uusia sävyjä.

Päivä alkoi olla jo päätöksessä, lankapuu täyttyi komeasti. Pohdittavaksi jääkin se että laittaako jonkun värin vielä uudelleen pataan vai onko se hyvä näin ja mitä niistä langoista sitten tekisi.

Kiitokset pajapäivän värjäreille, oli mukava viettää lämmin kesäpäivä teidän kanssa, tervetuloa toistekin.


Tämä kesä on mennyt vahvasti punaisten värien parissa, kotipadassa on porissut vastapainoksi oksasilppurilla työstettyä koivua (lehtineen). Tallissa on vielä nokkosta, lupiinia, tuomenoksa silppua ja haavan kuorta jonka pintaa peittää haavan keltajäkälä.


Onneksi on näitä lämpimiä ja valoisia iltoja jolloin on ilo olla ulkona, laittaa puita tulipesän ja antaa kattilan porista.

Metsäretki on vielä tekemättä, mutta eiköhän sinnekin vielä ehdi kunhan pääsen viettämään lomaa

torstai 2. heinäkuuta 2009

Villakas-pajalla
PUNAISTA & VIHREÄÄ
Keskiviikkona 15.7.2009 klo 9.30-16.00

Tervetuloa viettämään mukava ja kiireetön päivä Tuomiojan Tarhan pihapiirissä.

Päivän aikana tutustutaan luonnonväreistä Krappiin (Värimatara, Turkki), Kokenilliin ja kotimaan kasveista Nokkoseen ja Lupiiniin. Opetellaan kasvivärjäyksen työmenetelmät: puretus, värin uuttaminen ja villan värjäys.

Pajapäivän hinta 30 € (sisältää värjäyskasvit, puretteet ja 100 g lankaa). Voit ottaa mukaan myös omia lankoja: Nalle, 7 Veljestä ja 100 % Suomenlampaan villa sopivat luonnon väreillä värjäykseen.

Ruokailu ei kuulu kurssin hintaan, Tuomiojan Tarhalta voi ostaa kahvia ja teetä, tarjolla myös pientä suolaista ja makeaa. Voit ottaa mukaan myös omat eväät.

Sitova ilmoittautuminen 14.7 mennessä, puh. 040 7089 367 Tiina Leino tai www.villakas.fi.


Nauhoja, nappeja ja puuhelmiä



Olin viime viikolla Turussa keskiaikamarkkinoiden näytösalueella värjäämässä kiltalaisten kanssa. Neljä päivää hurahti tuosta vain ja nyt on vähän uupunut mutta onnellinen olo.

Löysin lähtiessäni jostain kopasta tuon Kumihimo puulevyn. Ostin sen joku vuosi takaperin juuri tuolta Turun keskiaikamarkkinoilta. Minulla oli ohje nauhaan jossa on sydänkuvioita ja näytösalueella oli hyvä tilaisuus tehdä nauhaa, kun kaikki eivät kuitenkaan mahdu sinne padan ääreen hääräämään.

Suhteellisen nopeasti lankojen siirtely kiekon lovesta toiseen jäi päähäni ja nauhasta tuli jo vähän tasaisempaa. Täytyy opetella uusia malleja niin saan värjäyskokeilut talteen nauhojen muodossa.

Kumihimo on muuten perinteinen japanilainen narunpunontamenetelmä ja tuota kiekkoa kutsutaan usein myös tekniikan nimellä, löysin sille myös kotimaisen nimen, solmeilukiekko ja ihan oikea nimi sille taitaa olla Marudai.
Googlettamalla, Kumihimo + Marudai löytyy hurja määrä sivustoja joissa on ohjeita ja lisätietoa tästä tekniikasta.

Jostain syystä olen täysin lumoutunut siitä miten puu värjäytyy ja nyt löysin vielä puusta tehtyjä nappeja. Helminauhoja ja nappeja oli sitten vähän joka padassa tuolla markkinoilla. Kokeilin myös minkälainen pinta puuhelmeen tulee kun sen kastaa sulaan mehiläisvahaan, hyvältä näytti, mutta prosessi vaatii vielä työstämistä.

Villakas-pajan asiat ovat jääneet vähän jalkoihin tässä menossa mutta eivät unohduksiin.
Punaisia värejä Krapilla ja Kokenillilla ja niiden rinnalla kotimaisia kasveja kurssi on suunnitteilla tuohon heinäkuun 15. päivälle.
http://www.villakas.fi/ilmoittautumislomake.htm

TEE ITSE OMA HUOPAKORU, Ohjattu NON-STOP paja LAPSILLE JA AIKUISILLE 8.8.2009 klo 10 alkaen pidetään Tuomiojan Tarhan hunajaviikkojen yhteydessä, tervetuloa mukaan.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Kesän avaus

Lauantaina olin Kangasniemen kirkonkylällä kesän avaus tapahtumassa. Aamu oli vielä vähän pilvinen ja mietin että mitenkähän tässä käy, kastutaanko kesäsateessa. Sää suosi kuitenkin tapahtumaa ja kesän avauksen myötä iltapäivää vietettiin jo auringonpaisteessa.

Päivä meni joutuisasti, oli mukava jutustella kävijöiden kanssa kasvivärjäyksen yllätyksellisyydestä ja värien kirjosta.

Patakin porisi hiljalleen ja tällä reissulla sain reilut 500 g kauniin punaisen ruskeita lankoja. Nyt minulla alkaa olla jo aika hieno väriskaala Krapilla värjättyjä lankoja.

Olen edelleen pitäytynyt näissä ”sukkalangoissa” joten lankoina oli 7–veljestä ja Nalle lankaa. Pohjaväreinä oli valkoisen ja harmaan lisäksi, vaaleanpunaisia vyyhtejä ja nekin värjäytyivät kauniisti.

Pari viikkoa sitten värjäsin kokenillilla ja nyt olen kutonut tuollaista harvaa neuletta 10-numeroisilla puikoilla. Ajattelin tehdä sellainen huivin jonka voi kiepauttaa kaulaan, päähän tai miten vain.

Tämä kesäkuu menee niin vauhdilla eteenpäin, ettei meinaa perässä pysyä. Päivät ovat menneet enemmän näissä konehommissa ja Villakas-paja on saanut väistyä vähän sivummalle. Heinäkuun pajapäivistä siis tuonnempana.

Tuolla kesän avaus tapahtumassa oli jo puhetta siitä että Villakas-paja kulkee myös kylään eli jos teillä on oma porukka jossain Kangasniemen lähettyvillä niin ottakaahan yhteyttä niin järjestetään ihan oma värjäys- tai huovutuspäivä.

Koska nyt on muutenkin oivallinen aika kerätä värjäyskasveja, niin juhannusyönä voi toimia perinteen mukaisesti. Siispä, kerää seitsemän kukkaa/yrttiä, ylitä seitsemän aitaa, nuku kukat tyynyn alla ja unessa pitäisi sitten näkyä tuleva sulhanen/morsian. Polvet voi ainakin olla kuhmuilla tuollaisen aitomisen jälkeen.

Oikein mukavaa, toivottavasti ei kovin viluista, juhannusta kaikille.


tiistai 2. kesäkuuta 2009

Terveiset Tuomiojan Tarhan puutarhapäiviltä

Olipa mukava ja helteinen viikonvaihde. Puutarhapäivillä kävi paljon ihmisiä ja päivät kuluivat nopeasti siinnä värjäyspadan äärellä jutustellessa.

Parin päivän aikana ehdin värjäilemään useamman vyyhdin lankoja ja värien kirjo on taas jälleen kerran uskomaton. Kokenillista tuli oikein huimia punaisia ja kanisterissa on vielä loput liemet jotka käytän jälkivärjäykseen ja pH-kokeiluihin.

Näiden keitosten mukava yllättäjä oli suopursu/kanerva sekoitus josta irtosi tosi kauniita ruskean keltaisia värejä. Ensimmäisellä kierroksella sain samasta liemestä huimia keltaisia ja harmaasta langasta kauniin vihreää. Jos olisin laittanut loput liemet talteen niin niistä olisi varmaan vieläkin irronnut jotain värejä.

Noin parin viikon päästä 13.6. on täällä Kangasniemen kirkonkylällä kesän avaus tapahtuma. Tervetuloa tutustumaan Villakas-pajan toimintaan ja katsomaan ihan paikan päälle mitä värejä sieltä padasta tällä kertaa löytyy.

Nyt täytyy vaihtaa nuo kauniit luonnonvärit konemaailman väreihin ja keskittyä tähän paperin ja kuvien kirjoon.

Kesällä on muuten Suomen käsityön museossa, Jyväskylässä, ARABIA 135 näyttely. Kannattaa käydä katsomassa löytyykö lapsuudesta tutut kupit näyttelystä.

torstai 14. toukokuuta 2009

Villakas pajapäivät kesäkuussa

KRAPISTA ON MONEKSI
Lauantaina 6.6.2009 ja keskiviikkona 17.6.2009 klo 9.30-16.00 Villakas-pajalla värjätään punaista Krapilla.


Tervetuloa viettämään mukava ja kiireetön päivä Hännilän joen rannalla Tuomiojan Tarhan mökillä. Osoite on Pullialantie 39, 51200 Kangasniemi. Kangasniemen keskustasta 8 km Toivakan suuntaan, (vanha tie 4421) o
pasteet perille.

Päivän aikana tutustutaan värjäyskasveista Krappiin (Värimatara, Turkki) ja kotimaan kasveista Nokkoseen. Opetellaan kasvivärjäyksen työmenetelmät: puretus, värin uuttaminen ja villan värjäys.

Pajapäivän hinta 30 € (sisältää värjäyskasvit, puretteet ja 100 g lankaa). Voit ottaa mukaan myös omia lankoja: Nalle, 7 Veljestä ja 100 % Suomenlampaan villa sopivat luonnon väreillä värjäykseen.

Ruokailu ei kuulu kurssin hintaan. Ota mukaan omat eväät tai vaihtoehtoisesti voit nauttia kahvin tai teen tuhdin sämpylän ja pullan kera, Tuomiojan Tarhalla. Hinta 6 e, (kahvitus vaatii ennakkoilmoittautumisen).

Sitova ilmoittautuminen 6.6 pajapäivään, 4.6 (to) mennessä ja 17.6 pajapäivään, 15.6 (ma) mennessä, puh. 040 7089 367 Tiina Leino tai www.villakas.fi/ilmoittautumislomake.htm. Mukaan mahtuu 12 henkilöä.

HEI HUOPAA!
Keskiviikkona 10.6. 2009 klo 12.00-16.00
Villakas-pajalla tutustutaan huovutukseen saloihin.


Paikka: Hännilän joen rannalla Tuomiojan Tarhan mökillä. Osoite on Pullialantie 39, 51200 Kangasniemi. Kangasniemen keskustasta 8 km Toivakan suuntaan, (vanha tie 4421) opasteet perille.

Neulahuovuttaminen on helppoa ja hauskaa. Aikaisempaa huovutuskokemusta et tarvitse
vaan tälle pajapäivälle voi tulla kaikki mukaan. Iltapäivän aikana voit valmistaa neulahuovuttamalla esim. kaulakorun, rannerenkaita, rintakoruja, magneetteja tai vaikka avaimenperiä.

Materiaaleina Suomenlampaan villaa ja Merinovillaa, koristelemiseen esim. helmiä, nappeja, puuhelmiä ja metallilankaa.

Jos sinulla on laatikon pohjalla kauniita nappeja tai jotain muuta koristeluun sopivaa materiaalia niin voit tuoda halutessasi mukaan myös omia tarvikkeita.

Neulahuovutuskurssi 20 € /aikuinen ja lapsi aikuisen mukana 10 € (alle 12- vuotiaat.) Hinta sisältää tarvittavat materiaalit ja opetuksen.

Ruokailu ei kuulu kurssin hintaan. Ota mukaan omat eväät tai vaihtoehtoisesti voit nauttia kahvin tai teen tuhdin sämpylän ja pullan kera, Tuomiojan Tarhalla. Hinta 6 e, (kahvitus vaatii ennakkoilmoittautumisen).

Sitova ilmoittautuminen 8.6 (ma) mennessä, puh. 040 7089 367 Tiina Leino tai www.villakas.fi/ilmoittautumislomake.htm. Mukaan mahtuu 12 henkilöä.



maanantai 11. toukokuuta 2009

Äitienpäivä padan äärellä






Ihana äitienpäivä. Kävin Äkryn koululla äitienpäivä juhlissa, herkkä ja tunteita herättävä tilaisuus. Kevääseen on aina kuulunut kevätjuhlia lasten myötä, mutta kun he kasvavat isoiksi ei tällaisiin tilaisuuksiin enää kovin usein pääse. Hienoa että tällaista perinnettä herätellään uudelleen henkiin.

Pääsin myös valmiiseen ruokapöytään syömään herkullista äitienpäivälounasta, voiko vielä enempää pyytää.
Päivän kruunasi se että sain kaivettua tulipesälle paikan pihalle ja pääsin värjäämään lankoja. Ilta oli jo pitkällä kun sain värjätyt langat kuivumaan ja paikat siivottua. Tulipesä toimii loistavasti ja oli ilo värjätä kun kattila oli kerrankin tarpeeksi iso.

Maltoin pitää lämpötilan värjätessä tarpeeksi alhaisena ja krapista irtosi kauniin oranssin punaisia värejä. Puuhelmet olivat yön yli liossa ja pyörivät lankojen joukossa koko värjäysprosessin ajan. Pidän tästä väristä joka niissä on, täytyy vielä jossain kohtaa testata saisiko värin hehkumaan enemmän jos puuhelmet kiillottaisi vaikka esim. mehiläisvahalla.

Täytyy kertoa myös tuosta koivikosta joka on ollut kevään etenemisen seurannan kohteena. Se vihertää jo hiukan mutta odottelen vielä ennen kuin otan siitä uuden kuvan.


sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Voi myyrä minkä teit


Kaksi viikkoa siihen meni että aurinko teki tehtävänsä ja lumet hävisivät pihamaalta. Nyt näky on jossain määrin lohduton kun katsoo noita myyrien tekemiä tuhoja. Onneksi en istuttanut syksyllä kukkasipuleita, vaikka mieli teki.

Vappu tuli ja meni, olin Törmälän Pihalla viettämässä heidän 3-vuotis synttäreitä ja esittelemässä Villakas-pajan toimintaa. Päivä kului joutuisasti, aurinko paistoi ja ihmiset olivat hyvän tuulisia.

Pajan puitteetkin rakentuvat pikku hiljaa. Putsattiin ja testattiin tuo iso vesisäiliö ja liiterin takaa löytyi pari isoa tynnyriä joille löytyy kesällä varmasti käyttöä.

Tie Hännilän joen rantaan oli jo niin kuiva että saatiin vietyä vesiastiat perille asti. Hurjasti on vielä tekemistä ennen kesäkuun alkua mutta eiköhän se tästä.


sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Västäräkistä vähäsen




Riehaannuin yhtenä iltana karstavillojen kanssa ja päädyin testaamaan Fanttilankaa rannerenkaan pohjamateriaaliksi ja se toimii oikein hyvin. Siitä kun innostuin niin piti vielä tehdä tuollainen kala avaimenperäksi.

Mitä jos tekisi vaikka etana Ellin tai sammakon, hmm.

Tuntuu etten pohdi muuta kuin lumen sulamista. Tämä johtuu varmaan siitä että kun on asunut kymmeniä vuosi Lounais-Suomessa niin siellä ei yleensä ole lumesta tietoakaan tässä vaiheessa.
Mistä se muuten johtuu että kun ajaa Kangasniemeltä muutaman kilometrin vaikka Joutsan suuntaan niin lunta ei ole juuri ollenkaan.


En siis malttanut pysyä pois pihalta kun aurinko paistaa ja tuntuu että lumet sulavat vihdoinkin. Innostuin haravoimaan niitä muutamia läikkiä jotka olivat jo niin kuivia että hommasta ei tullut ihan kurapuuron keittämistä.

Sammalla mietin sitä vanhaa lorua, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen pääskysestä ei päivääkään. Alan uskoa tuohon vähäsen kohtaan kun näin kevään ensimmäisen västäräkin. Peipposen laulun kuulin jo aikaisemmin tai sitten se oli vain toiveajattelua.



perjantai 10. huhtikuuta 2009

Pitkäperjantai



Ajattelin laittaa tähän pääsiäisen kunniaksi pari kuvaa, lumisadekuva on otettu meidän keittiön ikkunasta tänä aamuna. Laitoin siihen päivämäärän niin voidaan vertailla miten maisema muuttuu jos otan vaikka seuraavan kuvan viikon, parin päästä.

Väriä täytyy saada elämään, kirjavaksi väritetyt pääsiäismunat toivottakoon puolestani kaikille iloista pääsiäistä.





maanantai 6. huhtikuuta 2009

Kevättä ilmassa räntäsateen muodossa


Parin kuukauden päästä pitäisi olla jo kesä täydessä vauhdissa, mutta kun katson ikkunasta ulos niin ei kyllä tunnu siltä. Sateesta viis, Villakas-pajan asiat pyörivät mielessä ja tein kaupunkireissulla kaikenlaisia hankintoja. Kuten kuvasta näkyy.



Toin tullessani myös Värimorsinko (Isatis tinctoria) lientä n. 30 litraa, joten nyt odotan kuumeisesti että pihapiiri sulaisi edes pikkuisen. Haluaisin päästä testaamaan miten uusi tulipesä toimii ja tietysti pitää päästä värjäämään sinisiä lankoja.

Toukokuun lopulla, 30.-31. päivä on Tuomiojan Tarhalla KEVÄÄN 2009 PUUTARHAPÄIVÄT, siellä on myös Villakas-pajan ensiesiintyminen. Tervetulemaks tutustumaan värjäämiseen, luonnonväreillä värjättyihin lankoihin, huovuttumalla tehtyihin koruihin, leluelämiin ja pajan toimintaan.

Niille jotka eivät pääse paikalle, tiivistyksenä kerrottakoon että Villakas-paja aloittaa toimintansa tänä kesän Tuomiojan Tarhan pihapiirissä.
Kesän aikana tutustutaan värikasvien maailmaan ja värjätään mm. krapilla (Rubia tinctoria), indigolla (Indigofera tinctoria), kokenillilla (Dactylopius coccus) sekä kotimaisilla värikasveilla.
Ohjelmassa on myös huovuttamista eri tekniikoilla. Huovuttamalla voit valmistaa mm. koruja, lelu-eläimiä, jääkaappimagneetteja, istuinalustoja, pannulappuja ja vaikka mitä muuta.

Tarkemmat pajapäivien ohjelmat löydät täältä blogista 15.5.2009 alkaen. Kevättä kohti…

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Terveisiä Turusta

Kävin viikonloppuna Kädentaitomessuilla Turussa. Olin reippaasti heti aamusta liikenteessä ja tietysti matka tyssäsi lippujonoon. Se on kumma juttu kun sitä ei sitten muista edellisiltä kerroilta ennen kuin seisoo siinnä jonossa, oven ulkopuolella, ilman päällystakkia palelemassa.

Ensimmäinen tunti meni siinä ruuhkassa kuljeskelemiseen ja tuttujen kanssa jutusteluun. Vasta sitten päästiin asiaan. Koitin katsoa olisiko tänä keväänä ollut jotain uutta ja mullistavaa esillä, joko materiaaleissa tai tuotteissa. Täytyy sanoa etten löytänyt oikein mitään sellaista mistä olisi tullut heti sellainen ahh tuon minä haluan.

Olin siis käytännöllinen ja tällä kertaa mukaan tarttuivat vain kerinpuut. Niille löytyy varmasti käyttöä ensi kesänä. Mietin kyllä pitkän ostaisiko viipsinpuut uutena, olen koittanut löytää vanhoja ja käytettyjä mutta huonolla menestyksellä. Joten jos jonkun nurkista sellaisia löytyy niin ottakaahan yhteyttä.

On minulla yksi lemppari kauppias jonka osastolla käyn joka kerta ja yleensä sieltä tulee jotain ostettua. Tällä kertaa otin vaan kuvia.

Piipahdin myös Levymessuille ja yllätyksekseni löysin sieltä samoista tiloista lisää kuvattavaa, ihastuttavia vanhoja leluja. Olen vielä saanut pidettyä itseni erossa siitä että alkaisin ostaa niitä. Nalleihin voisin hurahtaa.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Kohta sitä alkaa puhua ihan digiä

Tämä päivä on mennyt aika tasan tarkkaan tässä koneen ääressä istuessa ja aina kun kävelen tuon huoneen ohi jossa kangaspuut odottavat että joku tulisi niitä paukuttamaan mietin että kyllä se aika koitta vielä joskus.

Olen kasannut opetusmateriaalia ja siinä yhteydessä tömähdin tuonne http://www.taidelehti.fi/ sivulle, kylläpäs taas vaikutuin. Siinä se oli, hieno mustavalkoinen valokuva, Graciela Iturbide, Our Lady of the Iguanas, 1979.
Jäin oikein pitkäksi aikaa tutkimaan kuvaa. Aiheesta tuli mieleeni Frida Kahlo ja hänen työnsä.

Näin siinnä aina käy kun pitäsi tehdä muuta niin pää lähtee pohtimaan ihan uusia uria.
Nyt laitan itseni ruotuun ja teen aineistoni loppuun.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Lumen taju

Miten lumi voi näyttää tommoselta, yritin kuumeisesti miettiä mitä materiaalia se muistuttaa. Sametti tuli ensimmäisenä mieleen muttei sekään mene ihan oikein. Koitin hyödyntää sen hetken kun aurinko osui hankeen ja hypin pitkin pihaa kuvaamassa huovutettua koirusta ja Tiikerikakku nimistä otusta. Pitäisi olla parempi kamera että saisi taltioitua kevään valon.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Yrityskasvo hmm…

Muutin maalle viime syksynä ja nyt on yli puoli vuotta mennyt, olen vielä hengissä ensimmäisen talven jäljiltä. Puita on kannettu jokunen kori ja lämmittäminen sujuu jo rutiinilla.
Pimeyskin alkaa tuntua tutulta, mörkövalot ovat syttyneet useamman kerran liiterin nurkalla ja aina on asialla ollut jänis tai joku muu eläin. Ei ole pelottanut, ihme kyllä.
Sitä paitsi maaseutumaisema saa edelleen henkäisemään joka kerta kun painuu tuonne pihalle.
Nyt odotan vaan kuumeisesti kevättä että pääsen värjäämään lankoja ulkotulille. Uusi tulipesäkin odottaa tallissa koekäyttöä.


Ensimmäinen vuosi päätoimisena yrittäjänä on lähtenyt ihan jouhevasti käyntiin vaikka lamahirviö onkin jokapäiväinen puheenaihe. Päätin että keskityn näihin omiin juttuihin ja luen vähemmän iltapäivälehtiä niin ei ala masentamaan uutiset.

Villakas–paja on ollut haaveeni jo pitkään ja tänä kesänä siitä taitaa tulla totta. Ainoa huono puoli on näitä pajajuttuja pohtiessa se että yöunet meinaa mennä.
Jään usein öisin pohtimaan mitä kaikkea sitä voisi tehdä, värjätä lankoja, huovuttaa, tehdä koruja ym. ym, joku yö taisi mennä romurobotteja pohtiessa.

Kaiken tämän muun touhun keskellä minua pyydettiin Maaseudun yritystoiminnan viestintäkampanjan multimediaesitykseen ns. yrityskasvoksi. Sitä oltiin sitten kuvattavana koko päivän ajan, niin kotiympäristössä kuin kylälläkin. Aika mielenkiintoinen kokemus tuollainenkin.
Kampanjan sivut löytyvät netistä, osoitteesta http://www.maaseutu.fi/fi/index/yrittajyys.html. Siellä löytyy tietoa jos mietit lähteäkö maaseudulle yrittäjäksi.
Minulle se sopii ainakin joten suosittelen.