Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutus. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. huhtikuuta 2010

Kädet tahtoo huovuttaa



Ensimmäinen ajatus aamulla. Kesällä pääsen huovuttamaan pihalle auringonpaisteeseen. Sellaista se sadeveden ropina katolla saa aikaan.


Kevät on ollut kiireistä näissä "konehommissa" ja käsillä tekeminen on jäänyt enemmän vaan haaveeksi. Pää on täyttynyt myös noista puutarhakirjojen kauniista kuvista ja vaihdan suunnitelmia aina uuden kirjan myötä. Hyvää aivojumppaa :D


Mietin kuumeisesti kahden vaihtoehdon kanssa mitä ottaisin Tuomiojan Tarhan Puutarhapäiville 29.-30.5. 2010 aiheeksi, märkähuovuttaminen vai värjäys? Värjättyjä lankoja on kopallinen ja ne lähtevät ainakin mukaan.

Taidan päätyä siihen että ainakin toisena päivänä teen märkähuovutusta. Villoja on nurkat täynnä ja talven aikana on päässä pyörinyt useita ideoita. Istuintyynyjen päällisistä, uunilapasiin ja viimeisin ajatus oli kirjavien kalojen tekeminen liiterin seinälle. Laittakaahan kommentteja jos on toivomuksia mikä olisi mukava työnäytöksen aihe.

Kesän ensimmäinen Villakas pajapäivä pidetään omalla pihalla Toivakantie 626, 51340 Hännilä 3.6.2010 klo 10.00 -16.00 ja silloin värjätään. Laitan tästä vielä tarkempaa tietoa ja ohjelmaa tänne blogiin kunhan päästään lähemmäs tuota ajankohtaa.

Tarkoitus on värjäillä lankoja leppoisissa tunnelmissa ja nauttia kesän ensimmäisistä päivistä ilman mitään turhia kiireitä ja ponnisteluja. Tervetuloa mukaan.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Yrityskasvo hmm…

Muutin maalle viime syksynä ja nyt on yli puoli vuotta mennyt, olen vielä hengissä ensimmäisen talven jäljiltä. Puita on kannettu jokunen kori ja lämmittäminen sujuu jo rutiinilla.
Pimeyskin alkaa tuntua tutulta, mörkövalot ovat syttyneet useamman kerran liiterin nurkalla ja aina on asialla ollut jänis tai joku muu eläin. Ei ole pelottanut, ihme kyllä.
Sitä paitsi maaseutumaisema saa edelleen henkäisemään joka kerta kun painuu tuonne pihalle.
Nyt odotan vaan kuumeisesti kevättä että pääsen värjäämään lankoja ulkotulille. Uusi tulipesäkin odottaa tallissa koekäyttöä.


Ensimmäinen vuosi päätoimisena yrittäjänä on lähtenyt ihan jouhevasti käyntiin vaikka lamahirviö onkin jokapäiväinen puheenaihe. Päätin että keskityn näihin omiin juttuihin ja luen vähemmän iltapäivälehtiä niin ei ala masentamaan uutiset.

Villakas–paja on ollut haaveeni jo pitkään ja tänä kesänä siitä taitaa tulla totta. Ainoa huono puoli on näitä pajajuttuja pohtiessa se että yöunet meinaa mennä.
Jään usein öisin pohtimaan mitä kaikkea sitä voisi tehdä, värjätä lankoja, huovuttaa, tehdä koruja ym. ym, joku yö taisi mennä romurobotteja pohtiessa.

Kaiken tämän muun touhun keskellä minua pyydettiin Maaseudun yritystoiminnan viestintäkampanjan multimediaesitykseen ns. yrityskasvoksi. Sitä oltiin sitten kuvattavana koko päivän ajan, niin kotiympäristössä kuin kylälläkin. Aika mielenkiintoinen kokemus tuollainenkin.
Kampanjan sivut löytyvät netistä, osoitteesta http://www.maaseutu.fi/fi/index/yrittajyys.html. Siellä löytyy tietoa jos mietit lähteäkö maaseudulle yrittäjäksi.
Minulle se sopii ainakin joten suosittelen.