maanantai 6. huhtikuuta 2009

Kevättä ilmassa räntäsateen muodossa


Parin kuukauden päästä pitäisi olla jo kesä täydessä vauhdissa, mutta kun katson ikkunasta ulos niin ei kyllä tunnu siltä. Sateesta viis, Villakas-pajan asiat pyörivät mielessä ja tein kaupunkireissulla kaikenlaisia hankintoja. Kuten kuvasta näkyy.



Toin tullessani myös Värimorsinko (Isatis tinctoria) lientä n. 30 litraa, joten nyt odotan kuumeisesti että pihapiiri sulaisi edes pikkuisen. Haluaisin päästä testaamaan miten uusi tulipesä toimii ja tietysti pitää päästä värjäämään sinisiä lankoja.

Toukokuun lopulla, 30.-31. päivä on Tuomiojan Tarhalla KEVÄÄN 2009 PUUTARHAPÄIVÄT, siellä on myös Villakas-pajan ensiesiintyminen. Tervetulemaks tutustumaan värjäämiseen, luonnonväreillä värjättyihin lankoihin, huovuttumalla tehtyihin koruihin, leluelämiin ja pajan toimintaan.

Niille jotka eivät pääse paikalle, tiivistyksenä kerrottakoon että Villakas-paja aloittaa toimintansa tänä kesän Tuomiojan Tarhan pihapiirissä.
Kesän aikana tutustutaan värikasvien maailmaan ja värjätään mm. krapilla (Rubia tinctoria), indigolla (Indigofera tinctoria), kokenillilla (Dactylopius coccus) sekä kotimaisilla värikasveilla.
Ohjelmassa on myös huovuttamista eri tekniikoilla. Huovuttamalla voit valmistaa mm. koruja, lelu-eläimiä, jääkaappimagneetteja, istuinalustoja, pannulappuja ja vaikka mitä muuta.

Tarkemmat pajapäivien ohjelmat löydät täältä blogista 15.5.2009 alkaen. Kevättä kohti…

Ei kommentteja: