perjantai 21. syyskuuta 2012

Kesä meni taas

Niin monta asiaa jotka jäivät sittenkin vielä odottamaan tulevia aikoja. Minne meillä ihmisillä on aina niin kiire. 

Tänä kesänä on mm. värjätty lankoja, istutettu uusia kasveja, syöty mustia viinimarjoja nam, kaivettu kuoppia – Desmo, remontoitu työhuone...

Kai sitä jotain sopii jättää tulevallekin kesäkaudelle. Ensi kesänä ajattelin että pidän omassa pihassa avoimet ovet jos puutarhaliitto järjestää vastaavan avointen puutarhojen päivän kuin tänä vuonna. 


Silloin voisi laittaa myös väripadan porisemaan ja tehdä vaikka mitä muuta kivaa.















tiistai 28. helmikuuta 2012

Ideoita Kangasniemen kunnan ja yrittäjien muodostamalle Ideasingolle

Aamu alkoi iloisesti kun sain viestin Lappalaisen Sepolta että olemme kumpikin olleet voitokkaita Kangasnimen kunnan ja yrittäjien järjestämässä Ideasinko kilpailussa.
Koska jostain pitää aloittaa, niin lahjoitan omalta osaltani voittosumman torin kehittämiseen.

Ja ettei tulisi vääriä käsityksiä Ravintola Puulaakin tämän hetkisestä ruoan ja palvelun tasosta, niin minusta ne ovat loistavat ja käynti Puulaakissa saa aina hyvälle mielelle. Tämän hetkiset puitteet eivät vaan anna mahdollisuutta luoda kunnon "Fine dining" paikkaa ja tiedän varmasti että taitoa heillä siihen on.

28.2.2012, Tiina





Tässä kokonaisuudessaan lähettämäni ideoiden paketti.

- - - - -
Mieleen tulee heti muutamia asioita jotka nousevat tässä ajassa esiin. Ihmiset hakevat keinoja muuttaa elämäänsä, liittyen ravintoon, fyysiseen hyvinvointiin, tai vaikka kiireeseen. Maalle muuttaminen on monelle enemmän kuin pelkkä haave. Kesäasuntojen korkea asumistaso mahdollistaa sen että se valitaan usein kakkosasunnoksi, siellä vietetään enemmän aikaa myös talvisin. Kangasniemen kesäasukkaista suurin osa on ruuhkasuomesta, he ovat tottuneet palveluun joka on helposti saatavissa, paketoituna ja hinnoiteltuna.

Tehdään Kangasniemen torista ja sen palveluista brändi ja pidetään mielessä keitä näille palveluille halutaan käyttäjiksi ja otetaan se huomioon suunnittelussa.

Valitaan Kangasniemelle oma teema ja tarina. Alueelta löytyy monipuolisesti lähellä tuotettua ruokaa, mm. lihaa, munia, marjoja sekä luomutuotantoa. Teemana voi olla ruoka ja sen lisänä luontopalvelut.

Kangasniemellä on kauniilla paikalla rantatori, johon voi rakentaa myyntipaikat joko pysyvinä rakennuksina tai siirrettävinä kojuina. Torikauppa tuo paikkakunnalle elämää, luo viihtyisyyttä ja tunnelmaa.
Kunnan tai vaikka yhteisen kehityshankkeen avulla Kangasniemi voi rakentaa puitteet hyville myyntipaikoille.

Pirtinpuisto on kaunis ja viihtyisä paikka, tori ja satama voidaan rakentaa puiston henkeen sopivaksi jolloin niistä tulee yhtenäinen kokonaisuus. Torin ilmeen saa muuttumaan myyntikojuilla -  tai rakennuksilla, kauniilla torikivetyksellä, valaistuksella, istutuksilla ja viihtyisien istuinryhmien rakentamisella, lapsille tarkoitettua leikkipaikkaa unohtamatta.

Rantaravintolalle uudisrakennus, tilat sellaisiksi että niissä voi toimia ympäri vuoden, ruokaravintolan taso korkeammalle jolloin tästä palvelusta voi muodostua syy vierailla Kangasniemellä. Paloasemasta saisi kauniin hotelli/ravintolatilan, jos palokunnan toiminta on siirrettävissä muualle. Satama sellaiseksi että siinnä voi myös istuskella veden ääressä. Esim. leveät kiviportaat veteen asti.

Tori ja satama-alue voi kehittyä paikaksi jonne tullaan kauempaakin vain katsomaan kokonaisuutta tai lähellä tuotetun ruoan vuoksi. Torille voi kerätä myyjiä lähialueelta ja myös oman pitäjän ulkopuolelta niin että valikoima on riittävän monipuolinen ja tasokas. Liikuntapalveluiden tarjonta ja palvelut sellaisiksi että satama-alueelta voi lähteä liikkumaan niin vesille, pyöräillen lähiseudulle tai kävellen tarinapoluille.

Esimerkkinä Korpilahden satama-alue johon Jyväskylän kaupunki ja yksityisistä yrittäjistä ja järjestöistä koostuva Korpilahden Satama Oy on panostanut, nykyään siellä on toimintaa ympäri vuoden.


1. Kunnalle oma teema, lähi- ja luomuruoka sekä luontopalvelut,  jolla se erottuu muista pienistä lähialueen paikkakunnista.

2. Tarina teeman ympärille joka yhdistää hyvän, puhtaan, lähellä tuotetun ruoan. Tarinapolkuja ja niihin liittyviä tapahtumia tai palveluita/tuotteita voi tehdä myös Kangasnimen nimihenkilöiden ympärille.

3. Torin ja satama-alueen rakentaminen
   
4. Torialueen tapahtumien kehittäminen – Tori elämään ympäri vuoden. Palvelut paketoituina ja hinnoiteltuna jos niihin sisältyy pääsylippuja, aikoja, vuokrahintoja tms. Kaikki tieto yhdetä paikasta.

•    Kesäkauden avajaiset ja päättäjäiset
•    Satokauden juhlat: esim. possu, marjat, viini
•    Satokauden juhliin erilaisia kilpailuja, esim. parhaat mansikat, 

suurin kurpitsa, paras satokauden leivonnainen. Vihdan sitomiskisat jne.
•    Musiikkijuhlat

Liikunta
•    Melontaretket
•    Kanoottivuokraus
•    Pyörävuokraus, erilaisia teemallisia pyöräretkiä ohjattuna tai omatoimisesti – opaskartat
•    Tarinapolut: esim. Hautausmaa, Anni Swan, Hiski Salomaa, Otto Manninen– opaskartat
•    Lapsille ja lasiperheille suunnatut juhlat

Talvisin
•    Joulumarkkinat
•    Pääsiäinen
•    Jäärata/pieni luistelukenttä joka voi olla myös torilla – ystävänpäivän rusettiluistelut
•    Napakelkka
•    Suomen suurimman lumilinnan/liukumäen tai lumilinnakylän rakentaminen – voi olla vaikka kilpailu, perheet yhdessä rakentamaan tai talkootyöllä tehty. Tämä voi olla osa esim. Myräkän talvitapahtumaa
•    Jäänveistoskilpailut

http://www.tarinakone.fi/matkailu
http://www.satamakapteeni.fi/

http://www.hoyrygalleria.fi/ 
http://ulla-enamelwood.blogspot.com/



sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Haaveena Münchenin joulumarkkinat








Mietin jo viime talvena että olisi kiva käydä katsomassa Keski-Euroopan isojen kaupunkien joulumarkkinoita. Münchenin, Tollwood nimiset joulumarkkinat olivat tänä vuonna samalla alueella kuin Oktoeberfest pippalot, iso alue jossa oli useampia
telttoja. Tarjolla, ruokaa ja viihdettä, käsityöläisten tuotteita, koruja, vaatteita, huopatuotteita ja vaikka mitä muuta. Aika nopeasti tuli sellainen olo ettei erottanut yhtä myyntipistettä toisesta. Jotain tuli kuitenkin hankittua, uusi lompakko. 

Kaupungilla oli useampia paikkoja jossa oli joulutorikojuja, myynnissä perinteisiä puuleikkauksia, pitsikoristeita, ruokaa ja juomaa. Paikallinen Glychwein on aika eri makuista kuin meidän glögi, mutta lämmitti ihan yhtä hyvin ja sitä sai hörppiä kävellessä ja kojuja katsellessa, mukit jäivät muistoksi.

Sää ei suosinut, tälläkään matkalla. Vettä satoi enemmän tai vähemmän joka kerta kun oltiin liikenteessä, mutta ei se vienyt kuitenkaan sitä iloa että oltiin reissussa.

Toinenkin haave toteutui, käytiin Red Hot Chili Peppersin keikalla, liput tuli hankittua ihan viime tipassa netin kautta. http://www.tickets.de/en/customer/home

Olympia hallin sisäänpääsy sujui nopeasti ja ilman suurempia häslinkejä. Katsomoalueelle sai viedä niin takit, ruuat kuin oluetkin, voiko sitä enempää pyytää. Keikka oli sitä paitsi ihan loistava.

Käymisen arvoisia paikkoja:
Schrannenhalle, http://www.schrannenhalle.de
Viktualmarket
Hofbrauhaus, http://www.hofbraeuhaus.de/en/index_en.html
Olutta, nahkahousuja ja torvisoittoa.

Olympiapark, http://www.olympiapark.de/
BMW World, http://www.bmw-welt.com/web_rb/bmw-welt/de/index.html

Ruokaa:
http://www.lemontrees.de/       

nam… illaksi kannattaa tehdä pöytävaraus, päivällä oli myös tarjolla lounas.

Hotelli: Hotel Zur Post, hinta/laatusuhde hyvä, sijainti loistavasti ihan Pasingin aseman lähellä joka on reitin varrella lentokentältä tullessa. Keskustaan noin 10 min. matka S-Bahnnilla, ratikalla kestää vähän pidempään.
http://www.hotelzurpost-muenchen.de/index.php?id=32985

Suositellaan nyt vielä Lufthansaakin, kentällä saa automaatista ilmaisen kahvin, teen tai kaakaon, oli siinnä automaatissa varmaan vielä jotain muutakin tarjolla. Lehdistä löytyi paikalliset saksalaiset ja sen lisäksi englantilaisia ja amerikkalaisia lehtiä.

Münchenin kenttä on viihtyisä, paljon liikkeitä ja erilaisia palveluita, mm. Desigualin liike, http://www.desigual.com/desigual/

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kaihlanen







Kesä meni ja aamut valkenevat kylminä ja kuulaina, tai ainakin tämä aamu oli sellainen. Järven pintaa peitti ohut jääriite, heinät ja maa oli kuurassa, voiko maisema olla enää kauniimpi.

Pohdin jo aikaisemmin syksyllä että pitää ottaa kuvia vuodenaikojen vaihtumisesta, nyt kun minun ja Desmo-koiran  aamureitti kulkee usein miten järven rannalle. Harmi etten tallentanut sitä näkymää muutama viikko taaksepäin, jolloin laskin laiturin päästä 28 joutsenta kerääntyneenä lahden poukamaan.

maanantai 8. elokuuta 2011

Kesän värit Hännilässä




Kuvasarjassa tämän kesän kukka- ja väriloistosta. Syksyn myötä yksi jos toinenkin kasvi siirtyy paikasta toiseen. Nyt kun ne kasvavat kaikessa loistossaan huomaan että pitkät kasvit ovat turhan edessä ja lyhyet jäävät niiden varjoon. Koivikko yllätti myös, se on kasvanut niin tiuhaan ettei valo pääse enää lännen puolelta paistamaan kuin ihan päivällä ja myöhään illalla. Tähän tuli ratkaisu harvennuksen myötä, ensi kesänä aurinko yltää paremmin myös puutarhan varjoisiin nurkkiin.

Tänä kesänä lankojen värjääminen on jäänyt tosi vähiin, mutta sen verran olen saanut aikaiseksi että kokeilin kylmävärjäystä ja kontaktivärjäystä.

Sinisen kirjavat langat oli Minigrib pussissa ja punaisen ruskeat lasipurkissa. Väreinä safloria, puna- ja sinipuuta, kokenillia ja krappia, värikasvit on ripoteltu sekaisin eri kohtiin vyyhtejä ja vyyhdit kieputin purkin sisälle.

Langat puretin alunalla, jätin lasipurkkeihin tarkoituksella runsaasti nestettä. Ne on muhineet reilut kolme viikkoa kasvihuoneen hyllyllä. Päivisin nesteen lämpötila on ollut varmaan runsaat 40-50 astetta ja yön myötä lämpötila on laskenut viileäksi. Tätä täytyy kokeilla vielä uudelleen sen verran vinkeitä värejä tällä systeemillä sain aikaiseksi.















perjantai 27. toukokuuta 2011

Keisarinpikarililjan kukinto ihastuttaa

Tällä viikolla on vuoroin satanut ja paistanut, luonto tykkää. Parvitulppaanit aukeavat aina kun aurinko paistaa ja nyt nämä isot tulppaanit ovat heränneet niiden kaveriksi. Vasta nyt, kun olen nähnyt missä järjestyksessä kukat aukeavat ja minkä verran ne ihan oikeasti tarvitsevat tilaa, ymmärrän miten ne olisi pitänyt istuttaa. Oli niin kiire tunkea sipulit maahan syksyllä että ohjeiden lukeminen jäi toissijaiseksi. No ensi kesäksi uusi yritys.

Keisarinpikarililja avasi myös kukkansa, on se komea kasvi, jotenkin epätodellinen tähän aikaan vuodesta kun muita kukkivia kasveja on vielä niin vähän – ainakin minun puutarhassa.


Pikkuhiljaa multakasat tasoittuvat ja pihan uudet muodot tulevat näkyviin. En malta olla sisällä vaan kaiken kiireen keskellä on ihana piipahtaa pihalla katsomassa miten työt edistyvät ja samalla voin käydä katsomassa minkä kasvin ensimmäiset versot tulevat mullasta esiin seuraavaksi. Kärhö on selvinnyt sittenkin, vaikka luulin että talvi vei sen mennessään.






torstai 19. toukokuuta 2011

Kevättä puutarhassa

Lumet suli, kevät tuli, puro sanoi puli puli, Batman… tätä hoettiin joskus vuosia sitten lapsena ja aina vaan se on yhtä riemastuttavaa.

Kuvissa: Terijoen salava ja kivikko, Tiinan ihana "leikkimökki" eiku kasvihuone, tomaatti – yksi raakile, ihan itse rakennettu istutuspöytä, tuoksuherne, Keisarinpikarililja – Myyrän karkottaja, sipuli haisee turkasen pahalle. http://fi.wikipedia.org/wiki/Keisarinpikarililja, värimorsinko, kermesmarjan pienet alut pilkistelevät mullan seasta, heinäseipäät odottavat että tuoksuherneet voi istuttaa ulos, suloisen pieniä kukkia, puutarha salavan takaa, kevätesikko, saniaiset ja viimeisenä kimalaisen elvytys. Raukka jumitti vuorokauden saunan eteisessä, pelastus tuli luomuhunajan ja vapauden merkeissä.