sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Marraskuu, melkein joulu




Kirjoittaessani viimeksi, kaipailin valoa ja sain kuin sainkin valot joulurisuun. Seuraava ilon aihe oli pienimuotoinen talvi lumisateineen ja pakkasineen. Lumisateen mukana tuli myös yllättävä lahja, näin ensimmäisen kerran luonnossa pöllön. Koitimme tunnistaa mikä se oli lajiaan ja päädyimme Viirupöllöön, se on muuten uskomattoman kaunis ja hurjan ison oloinen lentäessään.

Marraskuu on ollut työn täyteinen ja aika on mennyt tosi nopeasti, nyt ollaan jo viettämässä marraskuun viimeistä viikonvaihdetta. Käsitöille on jäänyt hyvin vähän aikaa ja enimmäkseen olen harrastanut, taas jälleen kerran, materiaalien hamstrausta.

Tänään sain kuitenkin inspiraation ja koristelin metallilankatähdet. Taidan ripustaa ne tuonne pihalle, kitukasvuiseen vaahteraan, kynttilälyhdyn kaveriksi.

Tämän viikonvaihteen lehdessä, olisiko ollut Hesarissa, oli kuva tuftaus -tekniikalla tehdystä ryijystä. Aiheena oli katumaisema, bussipysäkki ja dna:n mainos. Jotenkin minua viehättää ajatus arjen kuvien tuomisesta ryijytekniikalla tähän päivään.

Tuftaaminen voi olla muutenkin minulle sopiva tapa käyttää näitä kasveilla värjättyjä lankoja. Ideat ja mielikuvat menevät niin vikkelään minun päässäni että en ainakaan tässä vaiheessa aloita ryijyn tekemistä perinteisellä tekniikalla.

Ei muuta kuin googlaamaan mistä niitä välineitä löytyy…

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Moi,

Hieno pöllökuva - vau! Lukikin näyttää tosi kauniilta - ja onhan se :)

Niitä käsikäyttöisiä tuftausvehkeitä myy varmaankin ainaskin Taitokeskukset. Ovat pari vuotta kurssittaneet täl teemalla.

Ulla

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Kauniita Tiina nuo sinun tekemät tähdet. Minäkin jouduin tänä vuonna askartelemaan Ellin käsityökoulussa rautalankasydämiä ja kuteista tehtyjä joulupalloja.
Pirkko